perjantai 9. lokakuuta 2015

PARVEKKEELLA


Pidettiin jonkinlainen kesäloma tästä blogista. Tätä on ollut mukava tehdä osittain siksi, että kuvaaminen oli jäänyt todella vähälle ja tämän blogin myötä alkoi taas kuvailemaan. Valokuvaus on ollut aina lempiharrastuksiamme, mutta joskus kamera vain unohtuu kaapin perälle. Niin kävi osittain taas blogin "kesäloman" aikana ja oikeastaan tauko johtuikin juuri siitä, että kuvien otolle postauksia varten ei vain tuntunut olevan aikaa. Kyllä sitä oikeasti oli, mutta asetamme välillä tason kuville, joita tänne laitamme liian korkealle. Sillon ei tyydy mihinkään parvekkeella otettuihin kuviin ja on mieluummin laittamatta mitään.

Sitten päätimme taas palata kesälomalta ja jatkaa blogin pitoa. Mietimme miten uudistaisimme ideaamme siten, että postauksia olisi helppo tehdä nopeamminkin. Aiheiksi valitsimme Maanantaille urheilun, hyvinvoinnin ja ruuan; keskiviikolle tee-se-itse jutut ja sisustuksen ja perjantaille arkijutut ja asukuvat. Jos intoa riittää myöskin viikonloppuisin tulee erilaisia postauksia. Kaikki aiheita, joista pidämme ja siksi pitäisi olla melko helppo keksiä aiheita ja ryhtyä postausten tekoon. Päätimme myöskin ettei juttujen ja kuvien tarvitse olla niin laadukkaita, kunhan itse pitää niistä niin paljon että kehtaa julkaista ne. Ja nyt loppujen lopuksi huomattiin, että näistäkin parvekkeella otetuista kuvista tuli todella kivoja.

Kuvissa siis viimeisiä t-paita asuja tältä vuodelta. Näitä ottaessa parveekkeelle paistoi aurinko ja oli tosi lämmin. Tätäkin asua voi toki pitää edelleen kunhan laittaa takin päälle ja vaihtaa kengät noista kesän suosikeista vähän lämpimämpiin.









-Ida & Minttu

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti